top of page

Tervetuloa

Olen Emma Sikanen, tatuoija, artisti, valokuvaaja.

Aloitin piirtämisen varhaisessa vaiheessa. Lapsesta alkaen olen kokeillut monia eri taiteen lajeja, ja tänäkin päivänä pyrin oppimaan aina uutta. Opiskelin pitkään Vantaan kuvataidekoulussa, ja myöhemmin harkitsin myös taidemaalarin tutkintoa, mutta tatuoinnit veivät minut lopulta mukanaan, kun pitkän linjan ammattilainen, Tattoo Make, tarjosi minulle harjoittelupaikkaa 2000-luvun puolivälissä ja tutustutti minut tähän ammattiin.

Taidemaalaus ja piirtäminen ovat edelleen rakas harrastukseni. Se on rentouttavaa, rauhallista omaa aikaani tämän välillä hyvinkin hektisen arjen pyörittämisen keskellä, jolloin saan käyttää luovuuttani ilman tatuoimisen taiteeseen liittyviä sääntöjä, ja tutkia uusia tekniikoita ja testata oppimaani omaan tahtiini.

Valokuvauskin on tullut tutuksi valmistuneita tatuointeja ja tauluja kuvatessani, ja varsinkin omia referenssikuvia keräillessäni. Pikkuhiljaa siitä kasvoi uusi harrastus, ja nykyään kuvaan mielelläni ihmisiä, eläimiä, ja Suomen kaunista luontoa.

Kaikissa näissä on omat mahtavat puolensa, mutta parhainta päivissäni ovat kirjavat keskustelut asiakkaideni kanssa, kuunnella heidän elämäntarinoitaan, ja päivän päätteeksi nähdä heidän tyytyväisyytensä kädenjälkeeni, oli se sitten tatuointi, taideteos, tai valokuva. 

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten käy ihmeessä tutkimassa gallerioideni antia, ja jos jokin kuvistani inspiroi sinua, tai sinulla on jo idea valmiina, olethan yhteydessä niin luomme sinulle juuri sinun näköisesi teoksen!

eslogo.png

Sosiaalinen Mediani

Julkaisen sosiaalisessa mediassani uusia kuvia töistäni lähes päivittäin, ja sattuu mukaan silloin tällöin juttuja omasta elämästänikin. 

  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok

Liiketilani Keravalla

Pääkaupunkiseudulla minut löytää Keravan Klondyketalon upeasta vanhasta ja rauhallisesta miljööstä.

Työskentelyyni kelpaavat vain alan parhaimmat tuotteet. Työskentelytilat ovat siistit, pinnat desinfioidut, neulat kertakäyttöisiä ja värit turvallisia.

Tiloistani löytyvät

WC

Jääkaappi, mikro, kahvinkeitin

Istuma-alue parille kaverille

Esteetön pääsy

Ilmainen pysäköinti

Ja tietenkin täysin oma rauha

412318370_1061889121520324_2636086789482545981_n.jpg

Liiketilani Suonenjoella

Pohjois-Savon uudet liiketilani löytyvät Lempyyltä Suonenjoella rauhallisen maalaismiljöön keskeltä, noin 10 minuutin ajomatkan päässä Suonenjoen keskustasta.

Myös täällä takaan turvalliset tuotteet, toimintatavat, sekä hygienian.​

Tiloistani löytyvät

WC

Jääkaappi, mikro, kahvinkeitin

Istuma-alue parille kaverille

(Esteetön pääsy tulossa!)

Ilmainen pysäköinti

Ja tietenkin täysin oma rauha

450456909_462100736596343_4232922892313896587_n.jpg
  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok
bottom of page